Hän hyppäsi vuoteeltaan, otti aseensa ja heitti ne käytävään:
"Käteni, käteni yksinään! Mikään ei ole käsieni kouraisun veroinen!"
Hän meni taas vuoteelleen. Jälleen vallitsi pimeys ja hiljaisuus. Ja jälleenkin pelko…
Kylän tornikello löi kaksitoista…
Lupin ajatteli sitä kammottavaa hirviötä, joka jossakin ulkopuolella koetteli tikarinsa terävää kärkeä.
"Tulkoonhan vain, tulkoonhan vain!" kuiski Lupin värähdellen. "Sitte aaveet katoavat…"
Kello yksi kajahti kylässä…
Ja minuutteja kului, loppumattomia minuutteja, kuumeellisia ja tuskaisia minuutteja…
Kello kaksi…
Ja nyt kuului jossakin ihan lähellä melkein aistimaton kalahdus, kuin siirrettäisiin lehviä sivulle…