Hän oikaisi, nähdessään hänelle tuodun muhkean muulin:
"Tahi paremmin aasille! Waldemar, oletteko varma siitä, että tämä juhta on rauhallinen ratsastaa ja ajaa?"
"Vastaan hänestä kuin itsestäni, Sire!" vakuutti kreivi.
"Siinä tapauksessa tunnen itseni turvalliseksi", nauroi keisari. Ja seurueeseensa kuuluviin upseereihin kääntyen lisäsi hän: "Hyvät herrat, ratsuille!"
Caprin pikkukaupungin tori oli täynnä uteliaita, joita rivi italialaisia karabiniereja pidätteli taampana, ja keskellä oli kaikki paikkakunnan muulit, jotka oli hankittu jotta keisari pääsisi vapaasti tarkastelemaan saaren ihmeellisyyksiä.
"Waldemar", kysäisi keisari kulkueen etunenään asettuen, "millä alotamme?"
"Tiberiuksen huvilalla, Sire."
He ratsastivat erään porttiholvin alitse ja seurasivat sitte karkeasti kivitettyä polkua, joka vähitellen nousi saaren itäiselle kohokkeelle.
Keisari naureskeli ja nautti matkastaan, suopeasti kiusotellen ruumiikasta kreivi von Waldemaria, jonka jalat koskivat maahan molemmin puolin onnetonta muulia, tämän notkuessa taakkansa alla.
Kolmessa neljännestunnissa he saapuivat Tiberiuksen Hyppyrille, suunnattomalle tuhannen jalan korkuiselle kalliolle, jolta tuo hirmuhallitsija heitätti uhrejansa mereen…