Keisari laskeusi maahan, astui kaiteitten ääreen ja vilkaisi syvyyteen. Sitte hän jatkoi jalkaisin matkaansa Tiberiuksen huvilan raunioille, kuljeskellen siellä murenevien suojamien ja käytävien keskellä.
Hän pysähtyi hetkeksi.
Loistavana näköalana kuvastui edessä Sorrenton niemi ja koko Caprin saari. Meren hohtava sini oli lahdelman viehättävän kaareutuman puitteena, ja raikkaat tuulahdukset huokuivat sitruunapuiden tuoksua.
"Näköala on vielä viehättävämpi", selitti Waldemar, "erakon pikku kappelin luona, huipulla."
"Menkäämme sinne."
Mutta erakko itse astui alas jyrkkää polkua. Hän oli vanha mies, jonka käynti oli horjuvaa ja varsi kumara. Hän kantoi kirjaa, johon matkailijoilla on tapana kirjoittaa vaikutelmansa.
Hän laski kirjan eräälle kivi-istuimelle.
"Mitä tulee minun kirjoittaa?" kysyi keisari.
"Nimenne, Sire, käyntinne päivämäärä ja mitä muuta haluatte."
Keisari otti erakon ojentaman kynän ja kumartui kirjottamaan.