"Niin, Sire. Pierre Leduc oli petturi. Hänkin on nyt kuollut."
"Mitä voin tehdä hyväksenne? Olette antanut minulle takaisin nämä kirjeet… Olette pelastanut henkeni… Mitä voin tehdä?"
"Ette mitään, Sire."
"Vaaditte minua jäämään velalliseksenne?"'
"Niin, Sire."
Keisari katsahti vielä viimeisen kerran tuohon kummalliseen mieheen, joka hänen edessään asettui hänen vertaisekseen. Sitte hän kumarsi keveästi ja käveli pois sanaakaan enää virkkaamatta.
"Ahaa, keisari, sainpa sinut kiikkiin tällä kertaa!" pititteli Lupin, seuraten häntä katseillaan. Ja filosofisesti lisäsi hän: "Laiha kosto se epäilemättä on, ja mieluummin olisin voittanut takaisin Elsass-Lotringin… Mutta kuitenkin…"
Hän keskeytti puhelunsa ja polki jalkaansa maahan::
"Sinä Lupinin riivattu! Etkö konsanaan muutu, ainako pysyt vihamielisenä ja ynseänä olemassaolosi viimeiseen hetkeen asti? Ole vakava, hitto vieköön! Nyt, jos koskaan, on aika olla vakava!"
Hän kapusi kappeliin johtavaa polkua ylös ja pysähtyi, paikalle, josta kivi oli irtautunut.