Hän purskahti nauramaan:
"Se oli näppärä temppu, eivätkä Hänen Keisarillisen Majesteettinsa upseerit tienneet miten sen selittäisivät. Mutta mistä olisivatkaan he arvanneet, että minä itse irrotin sen kiven, että viime hetkessä annoin kuokalla sille ratkaisevan kolauksen ja että kivi heti jälkeenpäin läksi vierimään minun sille valmistamaani uraa myöten… jotta pelastaisin keisarin hengen?"
Hän huokasi:
"Voi, Lupin, kuinka mutkikas luonne sinulla on! Kaiken tuon vaivan näit ainoastaan koska olit vannonut, että tämän erityisen majesteetin täytyisi pudistaa sinua kädestä! Siitäkös vasta muka lähti paljon virkistystä! 'Viissorminen on keisari kuin muutkin', kuten Victor Hugo olisi saattanut sanoa."
Hän astui kappeliin ja avasi erityisellä avaimella pikku sakariston matalan oven. Olkikuvolla virui mies, kädet ja jalat köytettyinä, kapula suussa.
"No, erakko ystäväni", puheli Lupin, "eihän tämä kauvaakaan kestänyt, vai mitä? Enintään neljäkolmatta tuntia… Mutta minä olenkin terhakasti uurastanut teidän hyväksenne! Ajatelkaas, te olette pelastanut keisarin hengen! Niin, veikkonen. Te olette se mies, joka pelastitte keisarin hengen. Olen luonut onnenne, olenpa totta totisesti. Teille rakennetaan vielä tuomiokirkko ja pystytetään patsas kuoltuanne. Tässä, ottakaa kapistuksenne."
Puolikuolleena nälästä ja tietämättä mitä sanoa kömpi erakko jaloilleen. Lupin pukeutui nopeasti omiin vaatteisiinsa ja sanoi:
"Hyvästi, arvoisa ja kunnioitettava mies. Antakaa minulle tämä pikku mullistus anteeksi. Ja rukoilkaa puolestani. Minä tarvitsen sitä. Ijankaikkisuus avaa minulle kohta porttinsa. Hyvästi."
Hän seisoi tovin kappelin kynnyksellä. Se oli se juhlallinen hetki, jolloin ihminen kaikesta huolimatta epäröitsee syöksyä elämänsä lopettavaan tyhjyyteen. Mutta hänen päätöksensä oli peruuttamaton, ja enempää siekailematta hän riensi ulos, juoksi alas rinnettä, astui Tiberiuksen Hyppyrin reunalle ja asetti toisen jalkansa kaiteen ulkopuolelle.
"Lupin, myönnän sinulle kolme minuttia näyttelemiseen. 'Mitä siitä hyötyä?' sanonet. 'Eihän täällä ole ketään'. Mutta entä sinä itse? Etkö voi näytellä viimeistä ilveilyäsi itsellesi? Toden totta, se on näkemisen arvoinen… 'Hyvä Lupin!'… Tunnustelkaa sydäntäni, hyvät naiset ja herrat… seitsemänkymmentä lyöntiä minuutissa… Ja hymy huulillani… 'Hyvä Lupin!'… No, oletko valmis? Se on viimeinen seikkailu, veikkonen. Eikö yhtään kaduta? Kaduta? Miksi, kautta taivaan? Elämäni oli loistava. Voi, Dolores, Dolores, jospa et sinä olisi siihen ilmestynyt, sinä kauhistuttava hirviö!… Ja sinä, Malreich, miksi et puhunut?… Ja sinä, Pierre Leduc… Tässä olen!… Kolme kuollutta ystävääni, minä yhdyn teihin… Oi, Geneviève, rakas Genevièveni!… Oletko lopettanut, vanha näyttelijä?… Oikeassa olet! Minä tulen…"