"Siellä myöskin."
"Yhtä tarkasti."
"Ehkä ei. Mutta luulen…"
"Uskon päinvastoin, herra prefekti, että kun murhaajat liikkuivat puutarhassa, kun he tulivat ja menivät, on mahdollista…"
"Mazeroux", sanoi herra Desmalions, "menkää ulos ja tehkää huolellinen tarkastus."
Komisario lähti. Perenna, joka jälleen seisoi jaloillaan, kuuli prefektin sanovan tutkintotuomarille:
"Jos meillä vain olisi yksi todistus, yksi ainoa! Nainen on nähtävästi syyllinen. Todennäköisyyssyyt häntä vastaan ovat liian suuret. Ja sittenhän ovat Cosmo Morningtonin miljoonat. Mutta toiselta puolen, katsokaa häneen… katsokaa, kuinka rehelliset hänen kauniit kasvonsa ovat, katsokaa kuinka ilmeisesti hän suree."
Rouva Fauville nyyhkytti silloin tällöin ja väänteli käsiään.
Mazeroux tuli takaisin. Herra Desmalions meni innokkaasti komisariota
vastaan, joka näytti hänelle muuriköynnösten luota löytämänsä omenan.
Perenna käsitti heti minkä tavattoman painon poliisiprefekti antoi
Mazerouxin selityksille ja hänen odottamattomalle löydölleen.
Desmalions meni huoneen poikki rouva Fauvillen luo. Tämä oli ratkaisu. Hän epäröi hiukan kuinka aloittaisi loppukuulustelun ja kysyi sitten: