"En yhtään."
"Mitä? Ette kai aio suojella peräytymistä yksin?"
"Mitä iloa olisi kuolemisesta, jos toiset myöskin kuolisivat?"
Hänen pyynnöstään antoivat he hänelle tusinan kivääreitä ja jakoivat jäljellä olevat patruunansa. Hänen osalleen tuli seitsemänkymmentäviisi.
Osasto jatkoi matkaansa tulematta enää häirityksi. Kun he seuraavana päivänä palasivat vahvistunein voimin takaisin, näkivät he maurien loikovan maassa, mutta pelkäävän lähestyä Lupinin "linnoitusta". — Maata peitti seitsemänkymmentäviisi kuollutta.
Ranskalainen joukko korjasi ne pois. He tapasivat Perennan makaamassa "linnoituksen" lattialla ja luulivat, että hän oli kuollut. Hän nukkui!
Hänellä ei ollut jäljellä ainoatakaan patruunaa, mutta kaikki hänen seitsemänkymmentäviisi kuulaansa olivat sattuneet.
Mutta se, mikä teki suurimman vaikutuksen yleisöön, oli kuitenkin majuri d'Astrignacin kertoma juttu taistelusta Dar-Dbibashin luona. Majuri kertoi, että se pataljoona, joka vapautti Fezin juuri sillä hetkellä, kun luultiin, että kaikki oli kadotettu, ja joka herätti sellaista huomiota Ranskassa, voitti ennen taistelun alkamista ja voittaja oli Perenna yksin!
Päivän valjetessa kun maurilaisheimot kokoontuivat rynnäkköön, vangitsi sotilas Perenna lassolla tasangon yli nelistävän arabialaisen hevosen, heittäytyi sen selkään ilman satulaa, ilman suitsia tahi mitään muutakaan ohjausvälinettä, takitta, hatutta ja aseitta. Valkea viitta liehuen ja savuke hampaiden välissä kiisi hän tiehensä kädet housuntaskuissa.
Hän ohjasi suoraan vihollista kohti, nelisti heidän leirinsä läpi, ratsasti edestakaisin telttojen välissä ja jätti leirin samasta paikasta, josta oli sisäänkin ratsastanut.