"Minä olin vankina, siinä kaikki."

"Alkuasukkaiden vankina! Sehän on sama kuin varma loppu!"

"Ei, ei aivan, herra majuri; kaikkialta voidaan karata. Todistus seisoo edessänne."

Poliisiprefekti ei voinut vastustaa haluaan tarkastaa näitä tarmokkaita kasvoja hymyilevine katseineen, vapaine, päättäväisine silmineen ja pronssinruskeine ihoineen.

Herra Desmalions antoi herroille merkin asettua suuren kirjoituspöydän ympärille, istuutui itsekin ja virkkoi muutamia sanoja johdannoksi:

"Kutsu, jonka olen lähettänyt teille, hyvät herrat, näytti kai teistä sangen kummalliselta ja salaperäiseltä. Ja tapa, jolla aion alkaa keskustelumme, ei tule vähentämään kummastustanne. Mutta huomaatte piankin, että asia on aivan luonnollinen ja yksinkertainen. Minä koetan olla niin lyhytsanainen kuin mahdollista."

Hän levitti eteensä joukon papereita, jotka sihteeri oli häntä varten järjestänyt, ja jatkoi, kysyen tuon tuostakin neuvoa papereiltaan:

"Noin viisikymmentä vuotta sitten, vuonna 1860 asui Saint-Etiennessä kolme orpoa sisarusta, Ermeline, Elisabeth ja Armande Roussel, kahdenkymmenenkahden-, kahdenkymmenen- ja kahdeksantoista vuoden ikäisiä, yhdessä serkkunsa Victorin kanssa, joka oli hiukan nuorempi. Vanhin, Ermeline, jätti ensiksi Saint-Etiennen. Hän matkusti Lontooseen, jossa meni naimisiin erään englantilaisen, Morningtonin, kanssa; tämän kanssa oli hänellä poika, joka kastettiin Cosmoksi. Perhe oli hyvin köyhä ja kärsi puutetta. Ermeline kirjoitti useita kirjeitä sisarilleen pyytäen apua. Kun ei vastausta tullut, hän keskeytti kirjeenvaihdon. Vuonna 1870 muuttivat mr ja mrs Mornington Englannista Amerikkaan. Viisi vuotta myöhemmin he olivat rikkaita. Mr Mornington kuoli 1878, mutta hänen leskensä jatkoi perimänsä omaisuuden hoitoa, ja kun hän oli liikeasioissa nero, lisäsi hän rikkauttaan kunnes se nousi tavattomaan summaan. Kuollessaan 1900 jätti hän pojalleen 400 miljoonaa frangia."

Summa näytti tekevän prefektin kuulijoihin vaikutuksen. Hän näki majurin ja don Luis Perennan vaihtavan katseita ja kysyi:

"Te tunsitte Cosmo Morningtonin, eikö niin?"