"Ministeri on uskonut asian minulle", sanoi senor Cacérès, perulainen attashea. "Se ei kohdannut mitään vaikeuksia. Don Luis Perenna polveutuu eräästä vanhasta espanjalaisesta suvusta, joka muutti maasta kolmekymmentä vuotta takaperin säilyttäen kuitenkin maatilansa ja omaisuutensa Euroopassa. Tunnen don Luis Perennan isän Etelä-Amerikassa ja hän puhui aina ainoasta pojastaan mitä suurimmalla kiintymyksellä. Juuri meidän lähetystömme, ilmoitti kolme vuotta takaperin pojalle hänen isänsä kuolemasta. Minulla on täällä jäljennös kirjeestä, joka lähetettiin Marokkoon."
"Ja minulla on don Luis Perennan poliisiprefektille luovuttamien asiapapereiden joukossa alkuperäinen kirje. Ja te, herra majuri, tunnette siis jälleen sotilas Perennan, joka taisteli muukalaislegioonassa teidän johdollanne?"
"Tunnen hänet", sanoi kreivi d'Astrignac.
"Ilman erehdyksen mahdollisuutta?"
"Ilman pienintäkään erehdyksen mahdollisuutta ja ilman hitustakaan epäilyä."
Poliisiprefekti jatkoi nauraen.
"Te tunnette siis sotilas Perennan, jota hänen toverinsa tuntien hämmästynyttä ihailua hänen urotekojaan kohtaan, kutsuivat Arsène Lupiniksi."
"Kyllä, herra prefekti", vastasi majuri terävästi "miehen, jota sotilaat nimittivät Arsène Lupiniksi, mutta upseerit yksinkertaisesti Sankariksi, miehen, josta sanottiin, että hän oli yhtä urhoollinen kuin d'Artagnan, yhtä väkevä kuin Porthos…"
"Ja yhtä salaperäinen kuin Monte-Cristo", sanoi poliisiprefekti nauraen. "Kaikki tämä on raportissa, jonka sain muukalaislegioonan neljännestä rykmentistä. Meidän ei tarvitse lukea sitä kokonaan, mutta se sisältää sen ennen kuulumattoman tosiasian, että sotilas Perenna ennen kahden vuoden loppua sai sotilasmuistorahan, nimitettiin kunnialegioonaan erinomaisista palveluksistaan ja mainittiin päiväkäskyssä neljätoista kertaa. Otan sieltä täältä yksityisseikkoja…"
"Ei, minä pyydän," vastusti don Luis, "ne ovat jokapäiväisiä asioita, jotka eivät herätä kenenkään mielenkiintoa, enkä näe syytä minkä vuoksi…"