"Päinvastoin, kaikkeen on maailmassa syynsä," selitti herra Desmalions. "Te, hyvät herrat, ette ole täällä vain kuullaksenne testamentin, vaan myöskin antaaksenne hyväksymisenne eräälle sen pykälän määräämälle toimenpiteelle, joka suoritetaan heti, nimittäin miljoonan frangin maksamiselle. On sen vuoksi välttämätöntä, että me kaikki saamme tietää mitä tiedettävää lahjoituksen saajasta on. Esitän senvuoksi, että jatkamme…"
"Siinä tapauksessa, herra prefekti," sanoi Perenna nousten ja mennen ovelle, "sallitte minun kai…"
"Täyskäännös! Seis!… Asento!" komensi majuri d'Astrignac leikillisesti.
Hän veti don Luisin takaisin keskelle huonetta ja painoi hänet tuolille.
"Herra prefekti," sanoi hän, "minä pyydän armoa vanhalle asetoverilleni, jonka ujous todellakin saattaa joutua kovalle koetukselle, jos kertomus hänen urhoollisuudestaan luetaan hänen läsnäollessaan. Ovathan sitäpaitsi raportit täällä ja me voimme jokainen ottaa niistä osan. Näkemättä niitä lisään muutamia kiittäviä sanoja niiden sisältöön ja huomautan, etten koko sotilasaikanani ole tavannut miestä, jota voisi verrata Perennaan. Ja kuitenkin olen nähnyt joukoittain kelpo poikia, sellaisia vietävän peijakkaita, joita näkee vain muukalaislegioonassa, ja jotka 'nolatakseen' toisensa, antavat hakata itsensä vaikka kappaleiksi asian vuoksi, joka heitä huvittaa, eli, kuten he sanovat, tuntuu heistä 'repäisevältä'. Mutta ei yksikään heistä ollut verrattavissa Perennaan. Se veitikka, jolle me annoimme lisänimiä d'Artagnan, Porthos ja de Bussy, ansaitsee tulla luetuksi historian hämmästystä herättävimpiin sankareihin. Olen nähnyt hänen suorittavan urotöitä, joista en mielelläni kerro, pelosta, että minut katsotaan valehtelijaksi, tekoja niin epätodennäköisiä, että minä vielä tänäänkin ihmettelen olenko todella nähnyt ne. Eräänä päivänä Settatin luona, kun meitä seurasi…"
"Yksi sana vielä, herra majuri", huudahti don Luis hilpeästi, "ja minä menen varmasti tieheni! Minun täytyy sanoa, että teillä on hauska tapa säästää ujouttani."
"Rakas Perennani", vastasi kreivi d'Astrignac, "olen aina sanonut teille, että teidän kaikkien hyvien ominaisuuksienne joukossa on yksi vika, se, että te ette ole ranskalainen."
"Ja minä olen aina vastannut, herra majuri, että olen äidin puolelta ranskalainen ja ranskalainen sydämeltäni sekä luonteenlaadullani. On asioita, joita vain ranskalainen voi tehdä."
Molemmat miehet vaihtoivat jälleen lämpimän kädenpuristuksen.
"No niin," sanoi prefekti, "emme puhu enempää teidän mainetöistänne emmekä tästä raportista. Mutta yhden asian haluan mainita, sen, että te kahden vuoden kuluttua satuitte joutumaan neljänkymmenen berberin muodostamaan väijytykseen ja jäitte vangiksi, tullen takaisin muukalaislegioonaan vasta kuukausi sitten."