"Älkää olko levoton, Vérot. Herra prefekti tulee aivan varmasti pian. Sillä aikaa neuvon teitä menemään sairashuoneeseen saamaan jotain vahvistavaa."
Tarkastaja ei näyttänyt tietävän mitä hän tekisi. Hän kuivasi jälleen hien, joka tihkui hänen otsaltaan. Sitten hän nousi ja jätti huoneen. Kun hän oli mennyt, pisti sihteeri kirjekuoren pöydällä olevaan paperipakkaan ja meni taas omaan huoneeseensa.
Hän oli tuskin sulkenut oven jälkeensä, kun toinen ovi taas aukeni ja tarkastaja astui sisään sopertaen: "Herra sihteeri… On parasta, että näytän teille…"
Miesraukka oli valkea kuin palttina. Hänen hampaansa kalisivat. Nähdessään että sihteeri oli mennyt, koetti hän kulkea viistoon yli lattian tämän huoneeseen, mutta hänet yllätti äkillinen heikkous ja hän laskeutui tuolille istuen siinä muutamia minuutteja avuttomasti tuijottaen.
"Mikä minun on? Onko minutkin myrkytetty? En pidä tästä… tämä päättyy pahoin…"
Kirjoituspöytä oli niin lähellä, että hän saattoi ulottua siihen kädellään. Hän otti lyijykynän, veti luokseen kirjoitusalustan ja alkoi kyhätä kokoon muutamia kirjaimia. Mutta sitten hän sammalsi:
"Ei, se ei hyödytä mitään… Prefektihän lukee kirjeeni. Miten ihmeessä on laitani! Tämä saa varmasti huonon lopun."
Äkkiä hän nousi ja huusi:
"Herra sihteeri, meidän pitää… meidän pitää… se tapahtuu tänä yönä… ei mikään voi estää…"
Hän ojentautui käyttäen koko tahdonvoimansa ja meni pienin, lyhyin askelin sihteerin ovea kohti. Mutta kappaleen matkaa kuljettuaan hän hoiperteli ja oli pakotettu istuutumaan vielä kerran.