"Erinomaista", sanoi Perenna itsekseen. "Bulevardi on vartioitu. Ei kukaan voi tulla huoneeseen muuta kuin tätä tietä. Meillä ei siis ole mitään pelättävää."
Kello kaksi yöllä pysähtyi automobiili talon ulkopuolelle ja eräs palvelijoista, joka oli kai istunut ja odottanut keittiössä, kiiruhti portille. Perenna väänsi valon välihuoneessa sammuksiin, raotti verhoa ja näki rouva Fauvillen tulevan Silvestren seuraamana kotiin.
Portaissa sytytettiin valoa. Noin puolen tunnin ajan kuului ääniä ja tuolien kolinaa, joita siirrettiin, sitten tuli aivan hiljaista.
Tämän hiljaisuuden aikana rupesi Perenna tuntemaan käsittämätöntä tuskaa, hän ei tiennyt minkä vuoksi. Mutta tuo tunne oli niin voimakas ja hänen mielenliikutuksensa niin kiihkeä, että hän mutisi:
"Minäpä menen katsomaan, jos hän nukkuu. Arvaan, ettei hän ole sulkenut ovea."
Hänen tarvitsi vain työntää auki molemmat ovet ja sähkölamppu kädessä meni hän suoraan vuoteelle.
Hippolyte Fauville nukkui kasvot seinään päin käännettyinä.
Perenna hymyili rauhoitettuna. Hän meni jälleen välihuoneeseen ja ravisti Mazerouxin hereille.
"Nyt on teidän vuoronne, Alexandre."
"Eikö mitään uutta."