Hän katsoi sormukseensa, jota koristi suuri, himmeä turkoosi, pienten säännöttömien turkoosien ympäröimänä, nekin väriltään himmeän sinisiä. Yksi niistä puuttui ja se, jota herra Desmalions piti käsissään, sopi täsmälleen sormukseen.
"Mitä te sanotte?" kysyi herra Desmalions.
"Sanon, että tämä turkoosi kuuluu minun sormukseeni, jonka sain Cosmo
Morningtonilta pelastaessani ensi kerran hänen elämänsä."
"Silloin olemme siis yhtä mieltä?"
"Niin, herra prefekti, olemme samaa mieltä."
Don Luis Perenna alkoi ajatuksiinsa vaipuneena kulkea edestakaisin huoneessa. Poliisit tekivät liikkeen lähestyäkseen molempia ovia, ja hän ymmärsi siitä, että oltiin varustauduttu vangitsemaan hänet. Sana vain herra Desmalionsilta ja komisario Mazeroux olisi pakotettu tarttumaan isäntäänsä kaulukseen.
Don Luis heitti vielä katseen entiseen rikostoveriinsa. Mazeroux teki rukoilevan eleen kuin olisi halunnut sanoa:
"No, mitä te odotatte? Miksi ette paljasta rikollista? Kiiruhtakaa!
On viimeinen hetki!"
Don Luis hymyili.
"No," sanoi prefekti sävyllä, josta kokonaan oli kadonnut hänen kuulustelun alussa vastahakoisesti käyttämänsä kohteliaisuus.