Hän vaikeni äkkiä, päästi käden irti, mikä tuotti Watsonille niin kauhean tuskan, että tuo onneton pyörtyi uudelleen… ja lyöden otsaansa hän huudahti:
— Watson, minussa heräsi uusi ajatus, olisikohan sattumalta…
Hän ei enää liikahtanut, katsoi eteensä ja sopersi lyhyitä lauseita.
— Mutta sehän on totta, sehän selittää kaiken. Ihminen etsii etäältä sitä, joka on aivan vieressä. Hittovie, tiesinhän minä, että miettimällä pääsee selville. Hyvä Watson, minä luulen, että te tulette olemaan minuun tyytyväinen!
Ja jättäen vanhan toverinsa siihen paikkaan, hän riensi kadulle ja juoksi numero 25:n luo.
Oven ylä- ja oikealla puolella oli kilvessä kirjoitus: Destange arkkitehti, 1874.
Talossa numero 23 oli sama kirjoitus.
Tähän asti oli kaikki tämä aivan luonnollista. Mutta mitä hän saisi lukea Henri-Martin-puistokadun varrella?
Ajuri ajoi ohitse.
— Ajuri, Henri-Martin-puistokatu, numero 134, ja täyttä laukkaa.