Minä en erehtynyt, hän ajatteli, tätä tietä kuljetaan. Katsokaamme avaako tiirikkani toisen kerroksen asukkaiden kellarin? Avaa aivan oikein, tarkastakaamme näitä viinivarastoja. Oho! Tuossa on paikka, josta tomu on siirtynyt pois, lattialla on jalan jäljet.
Hän kuuli heikkoa kolinaa. Nopeasti hän sulki oven, sammutti kynttilän ja piiloutui tyhjän viinipullokasan taakse. Muutaman sekunnin päästä hän kuuli, miten eräs rautaisista pullotelineistä kääntyi ja sen mukana koko se osa seinää, johon se oli kiinnitetty. Lyhdyn valo näkyi. Ilmestyi käsivarsi. Mies astui sisään.
Hän kulki kumarassa aivan kuin etsien jotain. Hän hapuili sormillaan tomua ja useamman kerran hän oikaisi itsensä ja heitti jotain pahvilaatikkoon, joka oli hänen vasemmassa kädessään. Sitten hän poisti omien askeltensa jäljet sekä ne, jotka Lupin ja vaaleatukkainen nainen olivat jättäneet ja lähestyi pullotelinettä.
Hän kiljahti ja vaipui maahan. Holmes oli syöksynyt hänen kimppuunsa. Se tapahtui silmänräpäyksessä ja saman tien mies huomasi makaavansa maassa jalat köytettyinä ja kädet sidottuina.
Englantilainen kumartui hänen puoleensa.
— Paljonko tahdot, ennen kuin puhut? Sanot, mitä tiedät?
Mies hymyili vastaukseksi niin ivallisesti, että Holmes huomasi kaikki kyselynsä turhiksi.
Hän tyytyi tarkastamaan vankinsa taskut, mutta tämän tutkimisen tuloksena oli vain avainkimppu, nenäliina ja pieni pahvirasia, jota mies oli käyttänyt, ja jossa oli tusinan verran samanlaisia granaatteja kuin mitä Holmes oli löytänyt. Huono saalis!
Sitä paitsi, minne hän panisi tuon miehen? Odottaisiko siksi, kunnes hänen ystävänsä saapuisivat ja jättäisi kaikki poliisin huostaan? Mitä varten? Mitä hyötyä hänelle siitä olisi Lupinia vastaan?
Hän epäröi, mutta tarkastaessaan rasiaa hän teki päätöksensä. Siinä oli seuraava osoite: "Léonard, jalokivikauppias, rue de la Paix".