Hän päätti aivan yksinkertaisesti jättää miehen oman onnensa nojaan. Hän työnsi pullotelineet paikoilleen, sulki kellarin ja poistui talosta. Postitoimistossa hän sähkötti herra Destangelle, ettei hän voinutkaan saapua ennen kuin vasta seuraavana päivänä. Sitten hän meni jalokivikauppiaan luo ja antoi hänelle granaatit.
— Rouva lähetti minut tuomaan nämä jalokivet. Ne ovat pudonneet koristuksesta, jonka hän on ostanut täältä.
Holmes osasi oikeaan. Kauppias vastasi:
— Se on totta. Tuo rouva soitti minulle asiasta. Hän lupasi kohta tulla tänne.
Vasta kello viiden aikaan Holmes, joka oli asettunut vartioimaan kadulle, näki tiheään hunnutetun naisen, joka hänestä tuntui epäilyttävän näköiseltä. Ikkunasta hän näki tämän laskevan tiskille vanhanaikaisen korun, jossa oli granaatteja.
Hän poistui melkein heti, kulki jalkaisin, meni Clichyn puolelle ja kääntyi kadulle, jota englantilainen ei tuntenut. Yön lähetessä Holmes pujahti hänen jäljestään portinvartijan huomaamatta viisikerroksiseen taloon, jossa oli kaksi eri rakennusta ja siis tavattoman paljon vuokralaisia. Toisessa kerroksessa nainen pysähtyi ja astui ovesta sisään. Kaksi minuuttia myöhemmin englantilainen koetti onneaan, ja koetteli lukkoon avainta toisensa jälkeen siitä kimpusta, jonka hän oli ottanut haltuunsa. Neljäs avasi oven.
Hämärässä, joka huoneissa vallitsi, hän näki, että ne olivat aivan tyhjiä kuten asumattomassa huoneistossa, jonka kaikki ovet ovat auki. Mutta erään käytävän päästä vilkkui valoa, ja kun Holmes oli varpaillaan lähestynyt, niin näki hän lasin läpi, mikä erotti salin viereisestä huoneesta, hunnutetun naisen, joka riisui viittansa ja hattunsa, laski ne huoneen ainoalle tuolille ja otti ylleen samettisen aamuviitan.
Hän näki naisen myös lähestyvän uunia ja painavan sähkökellon nappulaa. Ja puolet seinästä, joka oli uunin oikealla puolella aukeni, liukui syrjään seinää myöten ja katosi seinän sisään.
Heti kun aukko oli tullut kyllin suureksi, nainen astui sisään… ja katosi vieden lampun mukanaan.
Keino oli yksinkertainen. Holmes käytti sitä hyväkseen. Hän astui pimeässä eteenpäin, hapuili, mutta äkkiä hänen kasvonsa koskettivat jotain pehmeätä. Tulitikun valossa hän huomasi olevansa pienessä komerossa, joka oli täynnä kattokoukuista riippuvia pukuja ja hameita. Hän teki itselleen tietä ja seisahtui oviaukon eteen, joka oli peitetty seinäkudoksella tai oikeammin seinäkudoksen nurjalla puolella. Ja kun hänen tulitikkunsa oli palanut loppuun niin näki hän valon välkkyvän kudoksen kuluneitten lankojen lomitse.