— Minä en koskaan ole aikonutkaan vaatia teitä viihtymään seurassani, vastasi Holmes yhtä tyynesti kuin hänkin. — Mutta minä olen päättänyt, etten lähde yksin tästä talosta.
— Kuka siis lähtee seurassanne?
— Te!
— Minäkö?
— Niin, neiti, me lähdemme yhdessä tästä talosta, ja te seuraatte minua vastustelematta, sanaakaan sanomatta.
Omituista tässä kohtauksessa oli vastustajien tavaton tyyneys. Ei olisi luullut kahden tarmokkaan luonteen käyvän säälimätöntä sotaa keskenään, sillä jos olisi katsellut heidän asentoaan, kuunnellut heidän ääntään, olisi luullut tätä kaikkea kohteliaaksi väittelyksi henkilöiden välillä, jotka eivät olleet samaa mielipidettä jostain asiasta.
Suuren oviaukon kautta näki, miten pyöreässä huoneessa herra Destange käsitteli hitain liikkein kirjoja.
Clotilde istahti jälleen kohauttaen kevyesti olkapäitään. Sherlock
Holmes katsoi kelloaan.
— Kello on puoli yksitoista. Me lähdemme kymmenen minuutin päästä.
— Taikka?