— Mitäkö minä tahdon? Minä olen ryhtynyt Arsène Lupinin kanssa kaksintaisteluun, josta tahdon lähteä voittajana. Odottaessani loppua, joka kohta tapahtuu, antaa sellainen panttivanki kuin te olette minulle hyvän aseen vastustajaani vastaan. Te saatte siis seurata minua ja minä uskon teidät erään ystäväni huostaan. Heti kun tarkoitukseni on toteutunut, olette vapaa.
— Siinäkö kaikki?
— Siinä kaikki. Minä en kuulu teidän maanne poliisilaitokseen, eikä minulla siis ole oikeutta tuomita.
Clotilde näytti tehneen päätöksen. Mutta hän tarvitsi vielä hetken kootakseen voimansa. Hänen silmänsä sulkeutuivat, ja Holmes näki hänen äkkiä muuttuneen aivan rauhalliseksi, melkein välinpitämättömäksi kaikille vaaroille, jotka häntä ympäröivät!
Uskoneekohan hän vaaroja olevankaan? ajatteli englantilainen. Ei suinkaan, suojeleehan Lupin häntä. Lupinin turvissa ei voi mikään vaara uhata. Lupin on kaikkivoipa, Lupin on erehtymätön.
— Neiti, sanoi hän, — minä puhuin viidestä minuutista, meillä on yli kolmekymmentä minuuttia aikaa.
— Sallitteko minun mennä huoneeseeni ottamaan tavaroitani?
— Jos niin tahdotte, neiti, minä menen silloin odottamaan Montchanin-kadun puolelle. Minä olen porttivahti Jeanniotin hyvä ystävä.
— Te siis tiedätte! huudahti Clotilde kauhuissaan.
— Minä tiedän yhtä ja toista.