Tilanne on selvä: minulla on arpalippu, jonka voittamia rahoja minulla ei ole oikeutta nostaa, teillä taas on oikeus nostaa ne arpalipulla, jota teillä ei ole. Me emme siis voi mitään ilman toistemme apua.
Mutta te ette suostu luovuttamaan minulle teidän oikeuttanne, enkä minä teille minun arpalippuani.
Mitä siis teemme?
Minä en näe muuta keinoa kuin: jakakaamme. Puoli miljoonaa teille, puoli miljoonaa minulle. Eikö se ole tasajakoa? Eikö tämä Salomonin tuomio vastaa niitä oikeudellisia vaatimuksia, jotka meillä kummallakin on?
Tämä on oikeudenmukainen ratkaisu, mutta sen täytyy tapahtua heti. Teidän ei sovi ruveta väittelemään tarjoukseni johdosta, se on välttämättömyys, johon teidän tulee olojen pakosta taipua. Minä annan teille kolme päivää miettimisaikaa. Perjantaiaamuna toivon saavani lukea l'Echo de Francen pikkuilmoitusten joukossa vaatimattoman ilmoituksen osoitteella Herra Ars. Lup. joka sisältää peitetyin sanoin vilpittömän ja suoran suostumuksenne ehdottamaani sovintoon. Silloin saatte heti haltuunne arpalipun ja peritte miljoonan — josta annatte minulle viisisataatuhatta frangia tavalla, jonka teille myöhemmin ilmoitan.
Jos hylkäätte ehdotukseni, niin olen ryhtynyt toimenpiteisiin, joista tulos on oleva sama. Mutta paitsi niitä suuria ikävyyksiä, joita ehdotukseni hylkääminen toisi mukanaan, niin kärsitte vielä lisäksi kahdenkymmenenviidentuhannen frangin tappion ylimääräisten menojen suorittamiseksi.
Ottakaa vastaan, hyvä herra, syvän kunnioitukseni vakuutus.
Arsène Lupin."
Epätoivoissaan teki herra Gerbois sen tavattoman virheen, että näytti muille tämän kirjeen ja antoi siitä ottaa kopioita. Hänen suuttumuksensa sai hänet tekemään kaikenlaisia tyhmyyksiä.
— Ei ropoakaan! Hän ei saa ropoakaan! hän huusi sanomalehtimiehille. — Jakaisinko sitä, mikä kuuluu minulle? En koskaan. Repiköön hän arpalipun rikki, jos hän tahtoo!