* * * * *
Torilla odotti auto, takaosa käännettynä taloon päin. Näkyi kuljettajan selkä. Ja hänen hattunsa, joka melkein katosi kauluksen alle. Lähestyessään Holmes kuuli koneen käyvän. Hän avasi vaunun oven, pyysi Clotildea astumaan sisään ja istuutui hänen viereensä.
Auto lähti äkkiä liikkeelle, kiiti ulommille bulevardeille,
Hoche-puistokadulle, Suuren armeijan puistokadulle.
Sherlock punnitsi mietteisiin vaipuneena suunnitelmiaan.
— Ganimard on kotona, minä jätän nuoren tytön hänen huostaansa. Sanonko hänelle, kuka tämä tyttö on? En, hän veisi hänet suorastaan vankilaan, ja se häiritsisi tuumiani. Kun saan olla rauhassa, tutkin M.B. -salkun luetteloa ja alan ajaa takaa. Ja ensi yönä tai huomisaamuna viimeistään menen tapaamaan Ganimardia kuten olemme sopineet ja jätän hänen huostaansa Arsène Lupinin joukkoineen.
Hän hykerteli käsiään onnellisena nähdessään saaliin vihdoinkin olevan lähettyvillä, eikä mikään vaikea este erottanut häntä siitä. Ja vaikka hänen tapansa ei ollutkaan puhjeta ilmaisemaan riemuaan, niin hän huudahti:
— Suokaa anteeksi, neiti, kun näytän niin tyytyväiseltä. Taistelu oli vaivalloinen ja minä iloitsen tavattomasti hyvästä tuloksestani.
— Se tulos olikin ansaittu, hyvä herra, ja teillä onkin täysi oikeus siitä iloita.
— Kiitos. Mutta minne kummaan me ajamme! Eikö kuljettaja kuullutkaan oikein?
Tällä hetkellä he poistuivat Pariisista Neuillyn portin kautta. Hitto vieköön! Eihän Pergolèse-katu ole vallituksen ulkopuolella.