— Kaikki.
— Kaikkiko? Selittäkää tarkemmin.
Hänen äänessään ei enää ollut tuota kohteliasta ivaa, jota hän teeskenteli puhellessaan englantilaisen kanssa. Hän puhui käskevällä äänellä, joka on tottunut komentamaan ja jonka edessä hän oli tottunut näkemään kaikkien taipuvan, vieläpä Sherlock Holmesinkin.
He katsoivat terävästi toisiinsa, nyt vihamiehinä, jyrkkinä, vihasta vapisevina vihamiehinä. Lupin jatkoi hiukan ärtyneesti:
— Minä olen jo usean kerran tavannut teidät tielläni. Se on jo liikaa, ja minä olen kyllästynyt kuluttamaan aikaani särkiessäni ansoja, joita te minulle viritätte. Minä sanon siis jo edeltäkäsin, että käytökseni teitä kohtaan riippuu teidän vastauksestanne. Mitä te siis oikeastaan tiedätte?
— Kaikki, johan minä sen sanoin.
Arsène Lupin hillitsi itseään ja sanoi terävällä äänellä:
— Minä sanon teille, mitä te tiedätte. Te tiedätte, että Maxime
Bermond -nimisenä olen korjannut kuusitoista taloa, jotka herra
Destange on rakentanut.
— Niin.
— Näistä kuudestatoista te tunnette neljä.