Hän nauroi sydämestään.
— Nytpä syntyy hauskaa! Lupin on loukussa! Miten hän pääsee sieltä pois? Loukussa… mikä seikkailu! Minä saan kiittää teitä kovasta säikähdyksestä. Tämä on elämää!
Hän painoi nyrkkinsä ohimoilleen ikään kuin hillitäkseen sekavaa iloa, joka hänessä riehui, ja hän teki myös liikkeitä kuten lapsi, joka näyttää olevan ylenmäärin huvitettu.
Vihdoin hän lähestyi englantilaista:
— Ja nyt, mitä odotatte?
— Mitäkö odotan?
— Niin, Ganimard on lähellä miehineen. Miksei hän astu sisään.
— Minä olen pyytänyt häntä olemaan astumatta sisään.
— Ja hän on siihen suostunut?
— Minä en ole turvautunut hänen apuunsa muuta kuin sillä nimenomaisella ehdolla, että hän antaa minun määrätä. Sitä paitsi ei hän usko muuta kuin että Félix Davey on Lupinin kanssarikollinen!