— Molemmat viereiset talot?
— Saarretut.
— Huoneisto tämän yläpuolella.
— Kaikki kolme huoneistoa, joissa herra Dubreuil asui viidennessä kerroksessa, saarretut.
— Joten…
— Joten te olette ansassa, hyvä herra, täydellisesti ansassa.
Samat tunteet, jotka Holmesilla oli ollut autolla ajaessaan, sai Lupin nyt tuntea, saman raivon, saman kapinahengen — mutta myös, kaiken lopuksi, sama suoramielisyys taivutti hänet alistumaan olosuhteisiin. He molemmat yhtä voimakkaat ottivat tappion samalla tavoin vastaan ohimenevänä pahana, jonka alaiseksi täytyy taipua.
— Me olemme kuitit, hyvä herra, hän sanoi lyhyesti.
Englantilainen näytti riemastuvan tästä tunnustuksesta. He vaikenivat molemmat. Lupin, joka jo taas oli oman itsensä herra, jatkoi hymyillen:
— Enkä minä ole lainkaan suuttunut! Alkoikin jo ikävystyttää tuo alituinen voittaminen. Minun ei tarvinnut muuta kuin ojentaa käsivarteni osuakseni keskelle rintaanne. Tällä kertaa se osui minuun. Sain iskun!