Lupin oli vaiti. Englantilainen jatkoi.
— Eikö se ole teidänkin mielipiteenne?
Hän näytti itsepäisesti aivan kuin vaativan tilitystä, jonkinlaista kuittia menneistä tapauksista.
Hetken mietittyään, jonka aikana englantilainen tunsi itseään tutkittavan ja tarkastettavan sielun syvimpään sopukkaan asti, Lupin selitti:
— Minä otaksun, että teidän nykyinen käytöksenne perustuu vakaviin alkusyihin?
— Aivan vakaviin?
— Se, että olette päässyt kapteenin ja merimiesteni käsistä on vain sivuseikka meidän keskinäisessä taistelussamme. Mutta se seikka, että olette täällä edessäni yksin, kuuletteko yksin Arsène Lupinin edessä, saattaa minut uskomaan, että teidän kostonne on mahdollisimman täydellinen.
— Mahdollisimman täydellinen.
— Tämä talo?
— Saarrettu.