Herra Gerbois sopersi aivan murtuneena laskien molemmat kätensä setelien päälle:
— Kunpa hän vain tulisi, hyvä Jumala, kunpa hän vain tulisi! Minä antaisin kaiken tämän saadakseni Suzannen takaisin.
Ovi aukeni.
— Puolet riittää, herra Gerbois.
* * * * *
Ovella seisoi nuori, hienosti pukeutunut mies, jonka herra Gerbois heti tunsi siksi mieheksi, joka oli kuljeskellut huonekalukapan lähistöllä Versaillesissa. Hän syöksyi häntä kohti.
— Ja Suzanne? Missä on minun tyttäreni? Arsène Lupin sulki huolellisesti oven ja sanoi aivan rauhallisesti riisuessaan hansikkaita käsistään asianajajalle:
— Hyvä herra, minä en osaa kylliksi kiittää ystävällisyyttänne, jolla olette lupautunut puolustamaan minun oikeuksiani. Sitä en tule unohtamaan.
Herra Detinan sopersi:
— Mutta tehän ette soittanut… minä en kuullut oven…