— Oletteko valmis, ystäväni?
Hän antoi tietä naiselle, kumarsi vielä kerran hyvin kunnioittavasti neiti Gerboisille, poistui ja sulki oven jäljestään.
Ja hänen kuultiin eteisessä sanovan kovalla äänellä:
— Hyvää päivää, Ganimard, miten voitte? Viekää minulta terveisiä rouva Ganimardille. Minä tulen jonain päivänä hänen luokseen aamiaiselle. Hyvästi, Ganimard.
Uusi ovikellonsoitto, kova ja kiivas, sitten kuului koputusta ja ääniä portailta.
— Kolme ja neljäkymmentäviisi, sopersi herra Gerbois.
Muutaman sekunnin päästä hän päättäväisesti astui eteiseen. Lupin ja vaaleatukkainen nainen eivät enää olleet siellä.
— Isä! Et saa… odota! huudahti Suzanne.
— Odottaa? Sinä olet hullu! Olisinko hienotunteinen mokomalle veijarille. Ja puoli miljoonaa!
Hän avasi oven.