— Ajakaa, hyvä mies kiireimmän kautta poliisikamariin ja tuokaa komisario tänne. Täyttä laukkaa! Täällä on tapahtunut murha.
Ajuri löi hevostaan. Mutta halutessaan palata sisään ei Charles sitä voinutkaan, hän oli itse sulkenut portin, eikä se auennut ulkoapäin.
Toiselta puolen oli tarpeetonta soittaa, sillä palatsissa ei ollut ketään.
Hän käveli pitkin puiston reunaa. Ja vasta tunnin ajan odotettuaan hän saattoi kertoa komisariolle rikoksen yksityisseikat ja antaa hänelle nuo kolmetoista seteliä.
Tällä välin tuotettiin lukkoseppä, jonka onnistui suurella vaivalla avata portti ja eteisen pääovi. Komisario nousi portaita ylös, ja heti, ensi silmäyksen luotuaan, hän sanoi palvelijalle:
— Tehän ilmoititte minulle, että huoneessa vallitsi täydellinen sekasorto.
Hän kääntyi. Charles seisoi kuin naulittuna kiinni kynnykseen, kuin hypnotisoituna: kaikki huonekalut olivat tavallisella paikallaan: koruhylly oli molempien ikkunoiden välissä, tuolit oli nostettu ylös ja kello oli keskellä lieden reunahyllyä. Kynttilänjalan sirpaleet olivat kadonneet.
Hän sopersi aivan ällistyneenä:
— Ruumis… herra paroni…
— Se on totta, huudahti komisario, — missä on murhattu?