— Kolmesataaviisituhatta, lausui huutokaupanpitäjä. — Ensimmäinen kerta… toinen kerta… vielä on aikaa… eikö tarjota enempää… vielä kerran: ensimmäinen kerta… toinen kerta?
Herschmann ei liikahtanutkaan. Äänettömyys. Vasara iski pöytään.
— Neljäsataatuhatta! huusi Herschmann hypäten seisaalleen, aivan kuin vasaran lyönti olisi herättänyt hänet huumauksestaan.
Liian myöhään. Kauppa oli jo tehty.
Kaikki tunkeutuivat hänen ympärilleen. Mitä oli tapahtunut? Miksi hän ei ollut puhunut aikaisemmin?
Hän alkoi nauraa.
— Mitä on tapahtunut? Minä en todellakaan tiedä mitään. Minä olin hetkisen hajamielinen.
— Onko se mahdollista?
— On kyllä, erään saamani kirjeen johdosta.
— Ja tuo kirje riitti…