— Mitä hyötyä siitä on. Arvoitus pysyy yhtä epäselvänä. Vaaleatukkainen nainen surmaa varastaakseen Sinisen timantin, eikä varastakaan sitä. Sen jälkeen hän varastaa sen ja jättää sen sitten toisen hyödyksi.
— Sille minä en mitään mahda.
— Ehkä ette, mutta joku toinen voisi ehkä…
— Ketä tarkoitatte?
Kreivi arkaili sanoa, mutta kreivitär yhtyi puheeseen ja vastasi suoraan:
— Löytyy mies, yksi ainoa mies teidän jälkeenne, joka minun
mielestäni voi voittaa Lupinin ja pakottaa hänet antautumaan. Herra
Ganimard, olisiko teille vastenmielistä se, että me pyytäisimme
Sherlock Holmesin apua?
Hän joutui hämilleen.
— Ei suinkaan, mutta… minä en oikein ymmärrä…
— Kuulkaahan. Kaikki nämä salaisuudet suututtavat minua. Minä tahdon selvyyttä. Herra Gerbois ja herra d'Hautrec haluavat samaa, ja me olemme liittyneet yhteen kääntyäksemme kuuluisan englantilaisen salapoliisin puoleen.
— Te olette oikeassa, hyvä rouva, lausui tarkastaja avomielisesti, ja se on hänelle kunniaksi luettava, — te olette oikeassa; vanha Ganimard ei pysty taistelemaan Arsène Lupinia vastaan. Onnistuuko Sherlock Holmes siinä? Minä toivon sitä, sillä minä ihailen häntä suuresti, mutta se ei ole luultavaa.