— Mitäkö teihin tulee, hyvä rouva, pääasia on teidän timanttinne, eikö niin?
— Niin.
— No niin, olkaa rauhassa. Minä annoin äsken lupauksen jota on paljon vaikeampi pitää. Luottakaa Sherlock Holmesiin, minä annan teille oikean timanttinne takaisin.
Juna hiljensi kulkuaan. Hän pisti väärän timantin taskuunsa ja avasi oven. Kreivi huudahti:
— Mutta tehän nousette junasta väärälle puolelle!
— Siten Lupin, jos hän antaa vartioida minua, kadottaa jälkeni.
Hyvästi.
Eräs aseman virkamies koetti turhaan estää häntä. Englantilainen suuntasi kulkunsa asemapäällikön työhuonetta kohden. Viisikymmentä minuuttia myöhemmin hän hyppäsi junaan, joka toi hänet Pariisin vähää ennen puoliyötä.
Hän juoksi asemahuoneen läpi, meni ravintolaan, poistui toisesta ovesta ja riensi ajoneuvoihin.
— Clapeyron-katu.
Päästyään varmuuteen siitä, ettei häntä seurattu, hän pysäytti ajurin kadun päässä ja alkoi tarkkaan tutkia herra Detinanin taloa ja molempia viereisiä taloja. Askelilla hän mittaili muutamia etäisyyksiä ja teki muistiinpanoja taskukirjaansa.