Kauhistava minuutti! Pieninkin epäiltävä merkki olisi ollut aiheena hälytykseen.
"Ah", ajatteli Véronique, "miksi hän siinä viipyy? Onko jotakin todistusta täälläolostani…? Vaatteeniko?…"
Sitten hän tuumi, että huomiota oli pikemminkin herättänyt Stéphane, jonka asento ehkä ei näyttänyt luonnolliselta tai jonka siteet eivät olleet paikoillaan.
Ja äkkiä liikahdettiin ulkopuolella ja vihellettiin hiljaa kaksi kertaa.
Silloin kuului etäältä käytävästä toisten askelten töminää, jota juhlallinen äänettömyys korosti. Nekin pysähtyivät oven taakse. Vaihdettiin sanoja. Neuvoteltiin.
Véronique oli varovasti pistänyt toisen käden taskuunsa. Hän veti esille revolverinsa ja pani sormen liipasimelle. Jos joku astuisi sisään, nousisi hän ja ampuisi epäröimättä laukauksen toisensa perään. Eikö pieninkin vitkastelu tietänyt Françoisin perikatoa?
YHDEKSÄS LUKU
"Kuolonkammio"
Suunnitelma oli oikea siinä tapauksessa, että ovi avautui ulospäin ja viholliset heti joutuisivat suojattomiksi. Véronique tarkasti siis ovea ja huomasi, että siinä vastoin kaikkea järkeä oli alhaalla vankka telki. Käyttäisikö hän sitä?
Hänellä ei ollut aikaa harkita tämän aikeen etuja tai haittoja. Hän oli kuullut avainten helinää, ja melkein samassa solahti avain lukkoon.