Hän vaikeni. Bretagnetar katseli häntä ääneti, ällistyneenä, ikäänkuin hänkin olisi ollut kysymäisillään jotakin.
"Kuka sen on teille opettanut?" toisti Véronique.
"Joku muualla", vastasi vihdoin matami Honorineksi mainittu.
"Missä muualla?"
"Saarellani."
Véronique kysyi ikäänkuin aavistaen pahaa:
"Kolmenkymmenen ruumisarkunko saarella?"
"Siksihän sitä sanotaan. Sen nimi on Sarek."
He silmäilivät yhä toisiaan sellaisella katseella, jossa oli uhmaa, mutta samalla suurta uteliaisuutta ja puhumisen tarvetta. Ja silloin he myöskin molemmat tunsivat, etteivät olleet toistensa vihollisia.
Véronique keskeytti äänettömyyden sanoen: "Suokaa anteeksi, mutta on, nähkääs, muutamia niin huolestuttavia asioita…"