Kaikki-käy-hyvin tepsutti todellakin heidän luokseen. Isäntänsä näkeminen ei tuntunut sitä ollenkaan yllättävän. Mikään ei sitä ylenmäärin kummastuttanut. Sen mielestä seurasivat tapaukset toisiaan aivan luonnollisessa järjestyksessään, mikä ei sitä häirinnyt tavallisissa hommissa. Ainoastaan kyyneleet olivat siitä erikoisen huomion arvoisia. Mutta eiväthän Véronique ja François itkeneet.
"Näethän, äiti, Kaikki-käy-hyvin on samaa mieltä minun kanssani; asiamme ei ole toivoton… Mutta onpa sinulla, vanha Kaikki-käy-hyvin, todellakin hyvä vainu. Mitä olisit sanonut, jos olisimme lähteneet saarelta ilman sinua, häh?"
Véronique katsoi poikaansa.
"Lähteneet saarelta?"
"Tietysti, ja niin pian kuin mahdollista. Se juuri on minun suunnitelmani. Mitäs sanot?"
"Mutta millä tavoin täältä lähtisimme?"
"Veneellä."
"Onko täällä vene?"
"On, minun veneeni."
"Missä?"