"Teidän on määrättävä ja muistettava myöskin sopimuksemme ehdot.
Mitkä ne ovat?"
"Sinä tunnet ne paremmin kuin minä."
"Juuri niin, ja painaakseni ne uudestaan teidänkin muistiinne, minä pyydän teitä ne toistamaan."
"Minun muistini ei petä. Aarre minulle, mutta ennakkovähennyksenä kaksisataatuhatta frangia teidän keskenne jaettavaksi."
"Niin se oli, eikä sentään niinkään. Palaamme asiaan. Puhukaamme aluksi siitä kuuluisasta aarteesta. Jo viikkokausia on raadettu, ryvetty veressä ja eletty kaikenlaisten rikosten kauhuissa… eikä vielä mitään näköpiirissä!"
Vorski kohautti olkapäitänsä.
"Yhä typerämpää mölyä, Otto-parkani. Tiedäthän, että ensin oli tehtävä eräitä tekosia. Nyt ne ovat kaikki suoritetut, paitsi yksi. Muutaman minuutin päästä sekin on selvä ja aarre meillä."
"Mitä siitä tiedätte?"
"Luuletko siis, että olisin tehnyt kaikki, mitä olen tehnyt, jollen olisi varma tuloksesta… yhtä varma kuin siitä, että elän? Kaikki on tapahtunut järkähtämättömässä ja edeltäpäin määrätyssä järjestyksessä. Viimeinen toimitus tapahtuu ennustetulla hetkellä ja avaa minulle portin."
"Helvetin portin", ivasi Otto, "kuten kuulin Maguennocin sitä nimittävän".