Kiiveten tikkaille hän yritti havaita noita uupuneen sydämen heikkoja sykähdyksiä. Mutta vasemmalle taipunut pää esti hänet laskemasta korvaansa rinnan kohdalle, eikä hän uskaltanut siihen koskea. Vain epätasainen ja käheä hengitys katkaisi äänettömyyden.
Hän lausui hyvin hiljaa:
"Véronique, kuuletko sinä minua…? Véronique… Véronique…"
Hetkisen epäröityään hän jatkoi:
"Sinun täytyy saada tietää… niin, tekoni hirvittää minua itseänikin. Mutta niin on sallimuksen säädös… Muistathan ennustuksen? 'Vaimosi kuolee ristillä.' Mutta johan sinun nimesikin tuo sen mieleen…! Muista, että pyhä Veronica kuivasi Kristuksen kasvoja liinalla ja että siihen liinaan jäi Vapahtajan pyhä kuva… Véronique, kuuletko minua, Véronique…?"
Hän astui kiireesti alas, sieppasi rommipullon Konradin kädestä ja tyhjensi sen yhdellä siemauksella.
Nyt hän ikäänkuin haltioitui ja houraili hetkisen kielellä, jota hänen apurinsa eivät ymmärtäneet. Sitten hän alkoi manata näkymätöntä vihollista, manata jumalia ja syytää kirouksia ja herjauksia.
"Vorski on väkevin. Vorski hallitsee kohtaloa. Alkuaineiden ja salaperäisten voimien täytyy häntä totella. Kaikki käy niinkuin hän on määrännyt, ja suuri salaisuus ilmaistaan hänelle mystillisin muodoin ja kabbalan määräysten mukaan. Vorskia odotetaan kuin profeettaa. Vorski otetaan vastaan innostunein riemuhuudoin, ja joku tuntematon, jonka minä vain aavistan, tulee minua vastaan palmuseppelein ja siunauksin. Laittautukoon hän valmiiksi! Kohotkoon pimennosta ja nouskoon helvetistä! Kas tässä on Vorski! Kellojen soidessa ja hallelujaa laulettaessa, ilmestyköön ennustava merkki taivaan kannelle, sillä välin kun maan povi aukenee ja syöksee liekkipyörteitä!"
Hän vaikeni ja tuijotti ikäänkuin olisi avaruudesta vaaninut ennustavia tunnusmerkkejä. Ylhäältä kuuluivat kuolevan toivottomat korahdukset. Myrsky mylvi etäällä ja salamat silpoivat mustia pilviä. Olisi luullut, että koko luonto vastasi roiston kutsuun.
Hänen suurelliset puheensa ja eleensä tekivät apureihin valtavan vaikutuksen.