"Taaskin ihme", virkkoi Vorski. "Kaikki on ihmeellistä ja käsittämätöntä."
"Mitä me nyt teemme?" kysyi Konrad.
"Tunkeudumme sisälle meille osoitetusta oviaukosta. Tuo tänne tikapuut, Konrad, ja pengo käsilläsi tuota lehtikasaa. Puu on ontto, ja saammepa nähdä…"
"Olkoon kuinka ontto tahansa", sanoi Otto, "niin sillä on ainakin juuret, enkä uskoisi niiden välitse olevan mitään käytävää."
"Sanon vieläkin kerran, että saamme nähdä. Pöyhi lehtiä, Konrad… kahmaise ne pois…!"
"En", vastasi Konrad jyrkästi.
"Miksi et? Mitä tarkoitat?"
"Muistatteko Maguennocia? Muistakaa, että hän yritti koskea
Kivijumalaan ja että hänen täytyi leikata poikki kätensä."
"Mutta tässä ei ole Kivijumala!" nauroi Vorski ivallisesti.
"Mitä te siitä tiedätte? Maguennoc puhui aina helvetin portista. Eikö hän sillä tarkoittanut tätä?"