Epäröivänä ja levottomana, tietämättä, kenen kanssa oli tekemisissä,
Vorski kysyi:
"Kuka te olette? Miksi olette täällä? Kuinka olette tänne tullut?"
Ja kun toinen katseli häntä ihmeissään, toisti hän äänekkäämmin:
"Vastatkaa, kuka te olette."
"Kukako minä olen?" tokaisi vanhus röhisevällä ja vavahtelevalla äänellä. "Kukako minä olen. Kautta Teutatesin, gallialaisten jumalan, sinäkö minulle moisen kysymyksen esität? Sinä et siis minua tunne? Mutta muistelehan… etkö muista kunnon Segenaxia, häh? Velledan isää? Kunnon Segenax… olihan hän suuressa arvossa pidetty hallitusmies rhedoneilla, joista Chateaubriand kertoo Marttyyriensä ensimmäisessä osassa. Ah, johan muistisi näkyy virkistyvän!"
"Mitä te siinä puhutte pötyä!" huudahti Vorski.
"En minä pötyä puhu! Selitän vain, miksi olen täällä saapuvilla ja mitkä surulliset tapaukset minut tänne ennen muinoin johdattivat. Suuttuneena Velledan häpeälliseen käytökseen, hän kun oli 'tehnyt syntiä' kamalan Eudoruksen kanssa, minä menin luostariin, kuten nykyään sanottaisiin, tarkoitan, että suoritin loistavasti druidin-tutkinnon. Sitten täytyi minun muutamien kepposten jälkeen… oh, aivan vähäpätöisten… pujahdin näet kolme neljä kertaa pääkaupunkiin, johon minua vietteli Mabille ja myöhemmin Moulin-Rouge, niin, sitten täytyi minun ottaa vastaan tämä pieni toimi, joka minulla nyt täällä on, oikea laiskanvirka, kuten näet… Kivijumalan vartijana… tällaisessa salaloukossa väijymässä!"
Vorskin hämmästys ja levottomuus lisääntyi joka sanalta. Hän katsoi kysyvästi tovereihinsa.
"Murskatkaa hänen päänsä", toisti Konrad, "se on minun neuvoni, enkä siitä tingi".
"Entä sinä, Otto?"