"Ällistyttääkö se sinua? Mikään ei kuitenkaan ole yksinkertaisempaa ja helpompaa druidille, joka vähänkään osaa ammattiansa. Druidi näkee näkemätöntäkin. Vieläpä hän näyttää sitä puhetoverilleenkin. Vorski, tahdotko nähdä sellaista, mitä ei ole olemassa? Mikä on nimesi? Minä en puhu nimestä Vorski, vaan oikeasta nimestäsi, isäukkosi nimestä."
"Vaiti siitä asiasta!" käski Vorski. "Se on salaisuus, jota en ole kellekään ilmaissut."
"Miksi sen nimen sitten kirjoitat?"
"En ole sitä milloinkaan kirjoittanut."
"Se nimi, sinun isäsi nimi, on punaisella lyijykynällä piirrettynä povessasi olevan pienen muistikirjan neljännelletoista sivulle. Katsohan!"
Konemaisesti kuin automaatti, jonka liikkeet määrää vieras tahto, veti Vorski liiviensä sisätaskusta lompakon, jossa oli valkoisista lehdistä ommeltu vihkonen. Hän selaili niitä neljänteentoista sivuun asti ja mutisi sitten kuvaamattomasti säikähtyneenä:
"Onko tämä mahdollista? Kuka on tuon kirjoittanut? Ja te tiedätte, mitä tähän on kirjoitettu…?"
"Tahdotko, että sen sinulle todistan?"
"Vaiti, toistan! Minä kiellän teitä…"
"Niinkuin tahdot, vanha veikko. Mitä teen, teen sinun valistamiseksesi. Ja se tuottaa minulle hiton vähän vaivaa! Kun alan tehdä ihmeitä, en voi enää pidättyä. Vieläkin eräs hupaisa juttu. Sinulla on kaulassasi paidan alla pienten hopeaketjujen päässä medaljonki?"