"Ihan."
"Mitä sitten sanot kaikesta tästä, häh? Ei tämä ole ilveilyä tai petkutusta. Vanha druidi on itsepintainen rynnistäjä, ja sinä seuraat häntä, eikö totta?"
"Kyllä."
Vorski oli voitettu. Tuo mies masensi hänet. Hänen taikauskoiset vaistonsa, hänen atavistinen uskonsa salaperäisiin voimiin, hänen levoton ja tasapainostaan järkähtänyt luonteensa, kaikki pakotti häntä ehdottomasti alistumaan. Hänen epäilyksensä jatkui, mutta se ei estänyt häntä tottelemasta. Hän kysyi:
"Onko se kaukana?"
"Tässä vieressä. Isossa salissa."
Otto ja Konrad olivat hämmästyneinä kuunnelleet kaksinpuhelua. Konrad yritti tehdä vastaväitteitä. Mutta Vorski tukki hänen suunsa.
"Jos pelkäät, niin lähde tiehesi. Sitäpaitsi", lisäsi hän sopivasti vihjaisten, "kävelemmekin vain revolverit kourassa. Pienimmästäkin hälytyksestä ammumme."
"Ammutte minua?" virnisti vanha druidi.
"Ammumme ketä vihollista tahansa."