Vorski tunsi pettymystä. Hän oli odottanut monimutkaisempaa esittelyä, salaperäisempää piilopaikkaa.
"Tuoko on Kivijumala?" virkkoi hän. "Mutta eihän siinä ole mitään erikoista."
"Kaukaa katsoen ei kylläkään, mutta läheltä näet… Siinä on värijuovia, kullanhohtavia metallisuonia, ja sen rakeisuus on erikoislajia… sanalla sanoen, se on Kivijumala. Mutta se ei olekaan niin merkillinen aineensa kuin ihmeellisten ominaisuuksiensa puolesta."
"Mitä ihmeitätekeviä ominaisuuksia sillä on?" kysyi Vorski.
"Se antaa kuoleman tai elämän, kuten tiedät. Ja se antaa paljon muutakin."
"Mitä sitten?"
"Hitto vie, sinä kyselet liikaa! Enhän minä tiedä."
"Mitä! Te ette tiedä…"
Vanha druidi kurkotti päätään ja sanoi hänelle kahden kesken:
"Kuulehan, Vorski, minä myönnän hiukan kerskailleeni. Asian laita on niin, että tehtävääni, vaikka se olikin perin tärkeä — Kivijumalan vartijan toimi on ensiluokkainen, — että tehtävääni rajoittaa muuan voima, joka on tavallaan omaani korkeampi."