Hän tarkasti asetta ja totesi pian, että siihen pistetyt seitsemän patruunaa oli vaihdettu luodittomiin, joilla tietenkin voi ampua vain tyhjiä laukauksia.
"Siinä asian koko selitys", virkkoi hän, "eikä vanhalla druidillanne ole mitään velhon ominaisuuksia. Jos revolverimme olisivat olleet säällisesti ladattuja, olisimme kellistäneet hänet kuin koiran."
Mutta tämä selitys vain lisäsi Vorskin kauhua.
"Ja kuinka hän on ne purkanut? Millä hetkellä hän on saanut siepatuksi aseet taskuistamme pistääkseen ne takaisin, sitten kun oli tehnyt ne vaarattomiksi? Minä en ole silmänräpäykseksikään luopunut revolveristani."
"En minäkään", tunnusti Konrad.
"Ja tahtoisinpa tietää, kuka siihen huomaamattani koskee! Siis…? Eikö se siis todista, että sillä paholaisella on erikoisvoimaa käytettävänään? Mutta täytyy ottaa asiat sellaisina kuin ne ovat. Hän on mies, joka tuntee salaisuuksia… jolla on keinoja… keinoja…"
Konrad kohautti olkapäitään.
"Vorski, tämä seikkailu on teidät tyrmistyttänyt… Kosketitte jo päämäärään ja päästätte kaikki käsistänne ensi vastuksen tullessa. Nyt olette muuttunut ihan nahjusmaiseksi. Mutta minäpä en taivutakaan päätäni niinkuin te. Hukassako? Ja minkätähden? Jos hän käy kimppuumme, niin onhan meitä kolme."
"Hän ei tule. Hän jättää meidät tänne aukottomaan maakuoppaan nääntymään."
"Jollei hän tule, niin minä palaan sinne! Minulla on puukkoni, ja se riittää."