"Hourailuja, joiden merkitystä en muka itsekään käsittänyt. Niin sanoin Françoisille."
Don Luis hymyili.
"Selitys on jokseenkin ylimalkainen", huomautti hän, "ja minä luulen Françoisin varsin hyvin tajuavan, että muutamat murhenäytelmän kohdat pysyvät häneltä aina salassa. Tärkeintä on, että hän ei tiedä Vorskin olevan isänsä, eikö niin?"
"Hän ei sitä tiedä eikä saa koskaan tietää."
"Mutta — tähän juuri tahdoin päästäkin — mikä tulee silloin hänen omaksi liikanimekseen?"
"Mitä sillä tarkoitatte?"
"Tarkoitan, kenen poikana hän itseään pitää? Sillä tiedättehän yhtä hyvin kuin minäkin, että asian yhteiskunnallinen ja laillinen kanta on tämä: François Vorski hukkui haaksirikossa samoin kuin hänen isoisänsäkin neljätoista vuotta sitten. Ja vuosi sitten sai Vorski surmansa toverin kädestä. Lain edessä ei heitä ole kumpaakaan olemassa, ja silloin…?"
Véronique kohautti päätänsä hymyillen.
"Näin ollen en tiedä. Asema tuntuu minusta tosiaan sotkuiselta. Mutta kaikki järjestyy."
"Miksi?"