"Onko mahdollista, että muuttaisin tämän ruusun, jonka mittasuhteet jo ovat sellaiset, että ruusu niitä harvoin saavuttaa, toista vertaa isommaksi ja tämän ruusupensaan samoin kaksinkertaiseksi kooltaan?"
"Ei suinkaan", julisti François.
"Miksi sitten olet myöntänyt, miksi te kaikki olette myöntäneet, että Maguennoc voi päästä tähän tulokseen vain noutamalla multaa määrätyistä paikoista saarta ja eräillä määrätyillä hetkillä? Sehän on ihme, jonka olette myöntäneet epäröimättä, tietämättänne."
Stéphane huomautti:
"Olemme myöntäneet sen, mitä olemme silmillämme nähneet."
"Mutta te olette tunnustaneet sen ihmeeksi, toisin sanoen ilmiöksi, jonka Maguennoc aikaansai erikoisin ja todella yliluonnollisin keinoin. Minäpä taas, luettuani asiaa koskevan kohdan herra d'Hergemontin kirjeestä, ryhdyin heti… kuinka sanoisin?… tunnustelemaan… Vertasin heti toisiinsa näitä tavattoman isoja kukkasia ja Kukkakalmiston nimeä. Ja vakaumukseni tästä asiasta oli heti valmis: 'Ei, Maguennoc ei ole velho. Hän on ainoastaan raivannut ristinnaulitun-kuvan ympäriltä ennen viljelemättömän maa-alueen, johon hänen tarvitsi vain tuoda kerros ruokamultaa, jotta siitä versoisi tavattoman isoja kukkasia. Kivijumala on siis siellä alla, Kivijumala, joka keskiajalla pani puhkeamaan samanlaisia jättiläiskukkia, se Kivijumala, joka druidien aikakaudella paransi sairaita ja vahvisti heikkoja lapsia.'"
"Siis on tapahtunut ihme", huomautti Patrice.
"On tapahtunut ihme, jos hyväksymme yliluonnolliset selitykset. Mutta ilmiö on luonnollinen, jos etsii ja löytää ne ulkonaiset syyt, jotka voivat synnyttää näennäisen ihmeen."
"Mutta eihän niitä ulkonaisia syitä ole olemassa."
"Ne ovat olemassa, koska olette nähneet jättiläiskokoisia kukkasia."