"Yksi asia vielä. Paitsi Kivijumalaa, on pieni kivensiru, jonka Maguennoc löysi lyijyvaltikasta ja joka pitkällisestä kosketuksesta poltti hänen kätensä. Teidän käsityksenne mukaan se oli ollut radiumihiukkanen?"
"Ihan varmaan. Ja juuri senvuoksi ehkä radiumin olemassaolo ja voima koko tässä seikkailussa meille ilmenikin niin perin selvästi. Kun suuri luonnontutkija Henri Becquerel oli pitänyt liivintaskussaan putkea, joka sisälsi radiumisuolaa, tuli muutaman päivän kuluttua hänen ihoonsa märkivä haava. Curie toisti kokeen, ja tulos oli sama. Maguennocin kävi pahemmin, koska hän oli pitänyt radiumiraetta kädessään. Siitä tuli syövän tapainen haava. Säikähtyneenä kaikesta kuulemastaan ja tietämästään samoin kuin siitä, mitä itsekin oli puhunut tuosta ihmekivestä, joka polttaa kuin hornan tuli ja antaa elämän tai kuoleman, hän leikkasi kätensä poikki."
"Olkoonpa niinkin", virkkoi Stéphane, "mutta mistä tulee tuo kide puhdasta radiumia? Se voi olla sirpale Kivijumalasta, koska — sanon sen vieläkin kerran — olkoonpa kivennäinen kuinka rikasta tahansa, radiumi ei ole siinä erillisinä rakeina, vaan liukenevassa muodossa. Se täytyy liuentaa ja sitten koota moninaisin menettelytavoin kyllin rikkaaksi tuotteeksi, jotta se voitaisiin kiteyttää. Kaikki tämä ja monet sitä seuraavat toimet vaativat tavatonta koneistoa, tehtaita, laboratorioita ja niiden käyttäjiksi oppineita miehiä, sanalla sanoen sellaista kehitystä, että se hyvinkin eroaa, senhän myöntänette, siitä raakalaisuuden tilasta, jossa kelttiläiset esi-isämme elivät…"
Don Luis hymyili ja taputti nuorta miestä olalle.
"Hyvä on, Stéphane, olen iloinen havaitessani Françoisin opettajan ja ystävän älyn niin selkeätajuiseksi ja johdonmukaiseksi. Huomautuksenne on aivan oikea, ja heti se juolahti minunkin mieleeni. Voisin vastata siihen täysin luvallisella olettamuksella, edellyttää jonkin aivan luonnollisen keinon radiumin eristämiseksi, otaksua, että kallionhalkeamaan, jonkin ison radiumipitoista malmia sisältävän onkalon pohjalle on syntynyt pieni rako, jonka kautta verkalleen virtaava vesi vie mukanaan pienoisia radiumihiukkasia. Kun tämä vesi sitten radiumilla kyllästytettynä pitkän ajan juoksee kapeassa käytävässä, yhtyy, keskittyy ja monien monituisten vuosisatojen kuluessa pieninä, heti haihtuvina pisaroina herumalla tippuu, niin se muodostaa purkautumiskohdalleen vähäisen vuotokiven, joka on hyvin rikas radiumista ja jonka huipun joku kelttiläissoturi joskus katkaisee… Mutta tarvitseeko etsiä niin kaukaa ja turvautua otaksumaan? Eikö voi käsittää tuota kaikkea vain luonnon neron ja sen ehtymättömien apuneuvojen tuotteeksi? Onko sille suurempi ponnistus erittää omin keinoin rahtunen puhdasta radiumia kuin kypsyttää kirsikka tai saada tämä ruusu puhkeamaan… tai antaa elämä tuolle herttaiselle koiralle? Mitä sinä siitä sanot, pikku François? Olemmeko yhä samaa mieltä?"
"Olemme yhä samaa mieltä", vastasi lapsi.
"Etkö sinä näin ollen liian kovin sure Kivijumalan ihmeen häviämistä?"
"Mutta onhan se ihme yhä olemassa."
"Olet oikeassa, François, se on yhä olemassa, vieläpä sata kertaa kauniimpana ja kirkkaampana. Tiede ei tapa ihmeitä; se puhdistaa ja jalostaa ne. Mitä oli tuo pieni salakavala, oikullinen, häijy, käsittämätön voima, joka liittyy taikavavan kärkeen ja toimi pitkin ja poikin tietämättömän raakalaispäällikön tai druidin mielen mukaan, mitä se oli hyväätekevän, selkeän, kuuliaisen ja yhtä ihmeellisen voiman rinnalla, joka meille tänään esiintyy radiumitomusta? Mitä oli…?"
Don Luis keskeytti äkkiä puheensa ja alkoi nauraa: