"Kas, kas, minähän innostun ja viritän ylistyshymnin tieteelle! Suokaa anteeksi, hyvä rouva", lisäsi hän nousten ja lähestyen Véroniquea, "ja sanokaa minulle, etten ole teitä selityksilläni liiaksi väsyttänyt. Sitäpaitsi olen jo lopettanut… tai melkein lopettanut. On enää vain yksi seikka järjestettävänä, vain yksi päätös tehtävänä."
Hän istahti Véroniquen viereen.
"No niin, kun nyt olemme vallanneet Kivijumalan, toisin sanoen todellisen aarteen, niin kuinka sitä käytämme?"
Véronique säpsähti keko ruumiiltaan.
"Oh, siitä älköön tulko puhettakaan! Minä en halua mitään sellaista, mikä olisi kotoisin Sarekista, en mitään siitä, mitä on priiorintalossa. Me teemme työtä."
"Mutta priiorintalo kuuluu sittenkin teille…"
"Ei, ei, Véronique d'Hergemontia ei ole enää olemassa, eikä priiorintalo enää kuulu kellekään. Myytäköön kaikki huutokaupalla! Minä en tahdo mitään, en mitään tuosta kirotusta menneisyydestä."
"Ja kuinka te tulette toimeen?"
"Elän työlläni, kuten ennenkin. Ja varmaankin on François samaa mieltä kanssani, etkö ole, rakkaani?"
Ja vaistomaisesti hän kääntyi Stéphanen puoleen, ikäänkuin hänelläkin olisi jotakin oikeutta lausua mielipiteensä, ja lisäsi: