"Françoisiako! Te kutsutte Françoisia!"
"Palatessani teen aina niin. Hän juoksee loikkien ylhäältä rantakallioilta, missä asumme, ja tulee aallonmurtajalle asti."
"Sitten saanen hänet heti nähdä?" kysyi Véronique kalpeana.
"Te saatte hänet heti nähdä. Pankaa harsonne kaksin kerroin, jottei hän tuntisi teitä muotokuvienne mukaan. Minä puhun teille kuin Sarekiin saapuvalle vieraalle henkilölle."
Saaren voi hyvin selvästi eroittaa, mutta rantakallioiden juurta kätki joukko kareja.
"Ah niin, kareista täällä ei ole puutetta! Niitä kuhisee kuin sillejä parvessa", huudahti Honorine, jonka oli täytynyt seisottaa moottori ja joka nyt souti kahdella hyvin lyhyellä airolla. "Kah, meri oli äsken tyven. Täällä ei koskaan."
Tuhannet pienet aallot hyökkäsivät täällä tosiaankin toistensa kimppuun, painuivat murtuneina toistensa syliin ja taistelivat herkeämättä ja leppymättä kallioita vastaan. Vene tuntui uivan kuohuvan virran pyörteissä. Missään ei voinut eroittaa täplääkään sinistä tai vihreää merta vaahtovyöryjen keskellä. Ei mitään muuta kuin valkoista kuohua, jota karien teräviä hampaita vastaan raivoavien voimien herkeämätön kieppuminen ikäänkuin vispilöi.
"Ja kaikkialla ympärillä on samanlaista", jatkoi Honorine, "niin että Sarekiin ei pääsekään maihin muutoin kuin veneellä. Tänne eivät saksalaiset olisi voineet perustaa vedenalaisten tukikohtaa. Kaiken varalta saapui upseereja Lorientista kaksi vuotta sitten, ottaakseen asiasta täyden selvän ja tarkastaakseen eräitä luolia lännen puolella, joihin voi tunkeutua ainoastaan pakoveden aikana. Se oli turhaa vaivaa. Täällä ei ollut mitään tehtävää. Ajatelkaahan toki! Saarta ympäröivät kaikkialla kalliot tuhkatiheässä ja huippupäiset karit, jotka purevat petollisesti altapäin. Ja vaikka nämä ovatkin vaarallisimmat, on sittenkin ehkä enemmän pelättävä muita… noita isoja, joita tuolla näette ja joilla on nimensä ja häijy maineensa haaksirikoista. Ah, ne, ne…!"
Hänen äänensä kävi käheäksi. Epäröivällä kädellä, ikäänkuin arastelen viittaavaa liikettänsä, hän osoitti muutamia kallioita, jotka mahtavina ryhminä kohosivat erimuotoisina merestä. Siinä oli lyyhistyneitä eläimiä, sakaraharjaisia torneja, sfinksinpäitä, karkeatekoisia pyramiideja, kaikki mustaa graniittia, mutta punatäpläisiä, ikäänkuin verellä tahrattuja.
Honorine kuiskasi: