"Ette usko, kuinka suurella mielihyvällä olen suorittanut sen kaksoistehtävän, jonka arvoisalla kirjeellänne tältä toukokuulta 1917 minulle annoitte. En ole koskaan unohtanut niitä olosuhteita, joissa minulle oli mahdollista neljätoista vuotta sitten tarjota teille tehoisaa apuani elämäänne silloin synkistävissä tuskallisissa asioissa. Minä kykeninkin silloin hankkimaan kaikki varmennukset rakkaan ja kunnioitettavan isänne herra Antoine d'Hergemontin ja armaan poikanne Françoisin kuolemasta. Se oli ensimmäinen merkillinen saavutukseni sillä uralla, joka oli tuottava niin paljon muita loistavia voittoja.
"Minähän myöskin, älkää sitä unohtako, teidän pyynnöstänne ja nähdessäni, kuinka hyödyllistä oli turvata teidät puolisonne vihalta ja, sanokaamme suoraan, hänen rakkaudeltaankin, ryhdyin tarpeellisiin toimenpiteisiin hankkiakseni teille pääsyn karmeliittanunnain luostariin. Minäpä silloinkin, kun oleskelustanne luostarissa oli teille selvinnyt, että uskonnollinen elämä oli luonteenne vastaista, hommasin teille vaatimattoman muotikauppanne Besançonissa, etäällä niistä kaupungeista, joissa olitte viettänyt lapsuutenne vuodet ja avioliittonne viikot. Teillä oli makua ja tarve tehdä työtä elääksenne ja välttääksenne tuskallisia ajatuksia. Teidän täytyi onnistua. Ja te olette onnistunut.
"Käykäämme nyt asiaan, käsillä olevaan kaksinaiseen asiaan. Aluksi ensimmäinen kysymyksenne: Mihin on nykyisessä maailman myllerryksessä joutunut puolisonne herra Alexis Vorski, syntyperältään puolalainen paperiensa mukaan ja omien puheittensa mukaan kuninkaan poika? Puhun lyhyesti. Jouduttuaan epäluulon alaiseksi oli herra Vorski sodan alusta asti suljettuna keskitysleiriin Carpentrasin lähellä, mutta karkasi Sveitsiin, palasi Ranskaan ja saatiin kiinni; häntä syytettiin vakoilusta ja todistettiin hänen olevan saksalaisen. Vielä toisen kerran, silloin kun kuolemantuomio häntä välttämättömästi odotti, hän karkasi ja hävisi Fontainebleaun metsään, jossa hänet vihdoin joku tuntematon henkilö tikarilla surmasi.
"Kerron teille kaiken tämän kaunistelematta, arvoisa rouva, kun tiedän, kuinka suuresti te halveksitte tätä olentoa, joka oli teidät inhoittavasti pettänyt, ja kun myöskin tiedän, että useimmat näistä seikoista ovat teille sanomalehdistä tuttuja, vaikkette olekaan voinut tarkistaa niiden ehdotonta todenperäisyyttä.
"Mutta todistukset ovat olemassa. Minä olen ne nähnyt. Ei ole enää epäilemistä. Alexis Vorski on haudattuna Fontainebleaun multaan.
"Ja ohimennen pyydän saada huomauttaa teille, arvoisa rouva, tämän kuoleman omituisuudesta. Muistattehan eriskummaisen ennustuksen, josta minulle puhuitte ja joka koski herra Vorskia. Herra Vorski, jonka todellakin harvinaisen nerokkuuden ja tarmon oli turmellut valheellinen ja taikauskoinen henki, oli harha-aistimusten ja ahdistavan pelon uhri. Häneen oli tehnyt valtavan vaikutuksen se hänen elämäänsä rasittava ennustus, jonka useat salatieteisiin perehtyneet henkilöt olivat hänelle lausuneet: 'Vorski, kuninkaan poika, sinä saat surmasi ystävän kädestä, ja puolisosi kuolee ristiinnaulittuna.' Minua naurattaa, arvoisa rouva, näitä viime sanoja kirjoittaessani. Kuolee ristiinnaulittuna! Moinen rangaistus ei juuri enää ole muodissa, ja minä olen levollinen teidän puolestanne! Mutta mitä ajattelette tikariniskusta, jonka herra Vorski sai kohtalon tutkimattomien käskyjen mukaan?
"Mutta jääkööt mietiskelyt… Nyt on kysymys…"
Véronique antoi kirjeen hetkiseksi luisua polvilleen. Herra Dutreillisin mahtailevat lauseet ja tutunomainen leikinlasku loukkasivat hänen hienotunteisuuttaan, ja sitten häntä kiusasi Alexis Vorskin kaamea kuva. Hän tunsi tuskaista väristystä ruumiissansa muistellessaan tuota kauheaa miestä. Hän hillitsi itsensä kuitenkin ja jatkoi lukemistansa:
"Nyt on kysymys, rouva, toisesta tehtävästäni, teidän silmissänne tärkeämmästä, koska kaikki muu kuuluu menneisyyteen.
"Puhukaamme lyhyesti ja täsmällisesti. On kulunut kolme viikkoa siitä, kun te eräässä niistä harvoista tilaisuuksista, jolloin suostutte keskeyttämään elämällenne niin sopivan, arvokkaan yksitoikkoisuuden, kerran torstai-iltana veitte palveluksessanne olevat muotiompelijattaret eläviin kuviin. Siellä kiinnitti huomiotanne todella selittämätön yksityiskohta. Pääfilmissä, jonka nimenä oli Bretagnelainen legenda, esitettiin toivioretkeä, ja siinä sattui kohtaus, joka tapahtui tienvieressä aution hökkelin edustalla. Tuolla hökkelillä ei muuten ollut näytelmässä mitään merkitystä. Kaiketikin se oli tullut sattumalta mukaan. Mutta se, mikä kiinnitti huomiotanne, oli todella eriskummaista. Ränstyneen oven tervattuihin lautoihin oli kädellä piirretty kirjaimet: V. d'H. Ja nämä kolme kirjainta olivat aivan selvästi teidän nimipiirroksenne tyttövuosiltanne, jota silloin käytitte tuttavallisissa kirjeissä ja jollaista ette enää ole kertaakaan käyttänyt neljääntoista vuoteen! Véronique d'Hergemont! Mikään erehdys ei ollut mahdollinen. Kaksi pienellä d:llä ja heittomerkillä eroitettua isoa alkukirjainta. Ja sitten vielä oli H:n poikkiviiva vedetty kiekuraksi kolmen kirjaimen alle ihan teidän silloisen tapanne mukaan!!