Hänen päänsä vaipui takaisin. Hän änkytti vielä muutaman sanan, joista Véronique sai selvän:
"Ah, risti… Sarekin neljä ristiä… tyttäreni… kuolema ristillä…"
Siihen se loppui.
Seurasi syvä äänettömyys, haudan hiljaisuus, jonka nuori nainen tunsi painavan itseänsä raskaana, joka silmänräpäys lisääntyvänä taakkana.
"Pakene tältä saarelta!" toisti ääni… "Niin isänne käskee, rouva
Véronique."
Honorine oli hänen vieressään kalmankalpeana, molemmin käsin pidellen veren punaamaa rutistettua lautasliinaa, jota hän painoi rintaansa vasten.
"Mutta teitä täytyy hoitaa!" huudahti Véronique… "Odottakaas… antakaa minun katsoa."
"Myöhemmin… minusta pidetään huolta sitten… myöhemmin…" änkytti bretagnetar. "Voi sitä hirviötä! Kunpa olisin ehtinyt ajoissa! Mutta aliovi oli teljetty…"
"Sallikaa minun hoitaa itseänne…" pyysi Véronique "Kuuletteko…"
"Kohta, kohta… Ensiksi… Marie le Goff, keittäjätär tuolla portaitten päässä… hänkin on haavoitettuna… ehkä kuolettavasti… Menkäähän katsomaan…"