"En käsitä… en käsitä…" mutisi bretagnetar.
Kone oli seisautettu, ja moottorialus joutui hyvin hiljaista vauhtia soutuveneitä erottavan välimatkan kohdalle.
Ja äkkiä naiset näkivät Françoisin kumartuvan, jälleen suoristautuvan ja työntävän oikean käsivartensa taaksepäin ikäänkuin paiskatakseen jotakin. Ja Stéphane Maroux menetteli samoin. Ja sitten tapahtui jotakin kauheata.
"Ah!" parkaisi Véronique.
Hän peitti hetkiseksi silmänsä, mutta kohotti heti päänsä jälleen ja näki hirveän näytelmän kaikessa kamaluudessaan. Kaksi esinettä oli heitetty pienen välimatkan kohdalle, toinen paiskattuna keulasta Françoisin kädestä ja toinen aluksen perästä Stéphane Marouxin lennättämänä.
Ja heti leimahti soutuveneistä kaksi tulipatsasta, joita seurasi kaksi savutuprua.
Pamaukset kajahtivat. Hetkiseksi ei voinut eroittaa, mitä tuon mustan pilven keskellä tapahtui. Sitten vetäytyi savuverho sivulle tuulen hajoittamana, ja Véronique ja bretagnetar näkivät molempain veneitten nopeasti uppoavan, ihmisolentojen hyppiessä mereen.
Tämä näky — ja mikä hornan näky! — ei ollut pitkällinen. He näkivät eräällä ankkuripoijulla naisen hievahtamatta pidellen lasta käsivarsillaan, sitten liikkumattomia ruumiita, jotka räjähdys epäilemättä oli ruhjonut, sekä lopuksi kaksi keskenään ottelevaa miestä, ehkä järkensä menettänyttä. Ja kaikki katosi veneiden mukana.
Hiukan kuohuntaa, ja vedenpinnalla kelluvia mustia pisteitä. Siinä kaikki.
Mykkinä säikähdyksestä Véronique ja Honorine eivät olleet virkkaneet sanaakaan. Tapaus vei voiton kaikesta, mitä he levottomassa tuskassaan olivat voineet kuvitella.