Häntä puistatti kiireestä kantapäähän. Hän suoristausi, kääntyi ja, pyörähtäen hökkelistä ulos, kaatui tainnoksiin nurmikolle.
* * * * *
Véronique oli hyvinvoipa, kookas ja tarmokas nainen, joka säilytti ihmeellisesti tasapainonsa ja jonka hyvää sielullista terveyttä ja oivallista ruumiillista sopusuhtaisuutta eivät koettelemukset olleet voineet koskaan masentaa. Tarvittiin poikkeuksellisia ja odottamattomia olosuhteita, joihin tällä kertaa vielä liittyi kaksiöisen rautatiematkan tuottama väsymys, ennenkuin hänen hermonsa ja tahtonsa järkkyivät.
Sitä ei muuten kestänytkään kuin pari, kolme minuuttia, minkä jälkeen hänen sielunkykynsä tulivat jälleen kirkkaiksi ja valppaiksi.
Hän nousi, kääntyi uudelleen mökkiä kohti, otti paperiarkin, katseli sitä tosin sanomattoman levottomana, mutta tällä kertaa näkevin silmin ja täydessä tajussa.
Ensiksikin yksityiskohtia, jotka näyttivät hänestä merkityksettömiltä tai joiden merkitys ei hänelle ainakaan vielä selvinnyt. Vasemmalla oli kapea viisitoistarivinen sareke, joka oli sommiteltu vajaamuotoisista kirjaimista alati samoin perusviivoin ja kaiketi pantu siihen vain täytteeksi.
Eräissä kohdin oli kuitenkin muutama sana selvästi nähtävissä.
Véronique luki: "Neljä naista ristillä", sitten kauempana: "Kolmellekymmenelle arkulle…", ja viimeinen rivi kokonaisuudessaan kuului:
"Kivijumala kuoleman tai elämän antaa."
Koko sarekkeen sulki kahdella hyvin säännöllisellä viivalla piirretty kehys. Toinen viiva oli musta, toinen punaisella värillä vedetty. Punaisella oli vielä yläpuolelle piirretty kaksi mistelinoksalla toisiinsa sidottua sirppiä ja sarekkeen alapuolelle ruumisarkun kuva.